Työttömyysturvan lisäpäivien ikäraja nousee vuosina 1963 ja 1964 syntyneillä. Lisäpäivät poistuvat kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä. 55 täyttäneet saavat uutta muutosturvaa 1.1.2023 alkaen.

Ansiopäivärahaa maksetaan yleensä enintään 300–500 päivää. Työttömyysturvan lisäpäivillä eli niin sanotulla eläkeputkella tai työttömyysputkella tarkoitetaan oikeutta ansiopäivärahaan tämän enimmäisajan jälkeen. Oikeus lisäpäiviin edellyttää vaaditun iän täyttämistä ennen enimmäisajan päättymistä. Ikäraja on nykyisin 61–62 vuotta syntymävuodesta riippuen.

Lisäpäivien ikäraja nousee vuodella ikäluokkaa kohden vuonna 1963 syntyneistä alkaen ja lisäpäivämahdollisuus poistuu kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä. Tämä tarkoittaa, että uudistus vaikuttaa ansiopäivärahaoikeuteen vuodesta 2025 alkaen, jolloin vuonna 1963 syntyneet saavuttavat lisäpäivien nykyisen 62 vuoden ikärajan. Lisäpäivien maksaminen päättyy kokonaan vuonna 2030.

Uusi muutosturva 55 vuotta täyttäneille

Uusi muutosturvakokonaisuus 55 vuotta täyttäneille otetaan käyttöön 1.1.2023 alkaen. Muutosturvan piiriin kuuluvilla on oikeus muutosturvarahaan, koulutukseen ja pidennettyyn työllistymisvapaaseen:

  • muutosturvaraha vastaa kuukauden palkkaa
  • muutosturvakoulutus kestää enintään 6 kuukautta, ja arvo vastaa enintään 2 kuukauden palkkaa
  • työllistymisvapaa kestää 5 päivää tavallista pidempään

Muutosturvan piiriin kuuluminen edellyttää, että henkilö on:

  • irtisanottu tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä (määräaikaisuuden päättyminen ei täytä ehtoa) 1.1.2023 tai sen jälkeen
  • täyttänyt 55 vuotta irtisanomiseen mennessä
  • ollut irtisanomiseen mennessä saman työnantajan palveluksessa vähintään 5 vuotta
  • 60 päivän kuluessa irtisanomisesta ilmoittautunut työnhakijaksi TE-toimistoon

Irtisanomisen ajankohdalla tarkoitetaan päivää, jona irtisanomisilmoitus on annettu. Jos irtisanomisaika on pitkä, TE-toimistoon on siis ilmoittauduttava jo ennen työttömyyden alkua.

Muutosturvaraha haetaan omasta työttömyyskassasta kolmen kuukauden kuluessa. Jos henkilö ei kuulu työttömyyskassaan, muutosturvaraha haetaan Kelasta. Muutosturvan suuruus on sama riippumatta siitä, maksaako etuuden työttömyyskassa vai Kela. Muutosturvaraha maksetaan työttömyyskassasta, vaikka jäsenyys kassassa olisi alkanut juuri ennen irtisanomista eikä henkilö ole ollut jäsen riittävän kauan saadakseen työttömyyskassasta ansiopäivärahaa.

Muutosturvaraha ei vaikuta työttömyysturvaan tai muihin etuuksiin lukuun ottamatta toimeentulotukea. Se ei myöskään edellytä työttömyyttä. Raha maksetaan, vaikka henkilö työllistyisi välittömästi uudelleen toiselle työnantajalle.

Muutosturvakoulutuksen hankkii TE-toimisto tai ELY-keskus. Muutosturvakoulutukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja siitä voi kieltäytyä ilman työttömyysturvan menetystä.

Lähde: TYJ