Työttömyyden alussa olevat viisi korvauksetonta omavastuupäivää poistuvat väliaikaisesti tammi- ja helmikuussa alkavilta uusilta työttömyysjaksoilta. Eduskunnan hyväksymä lakimuutos koskee kaikkia työttömyysturvan saajia eli ansiopäivärahan, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajia.
Työttömyysturvaa maksetaan työnhakijalle heti ensimmäisestä työttömyys- tai lomautuspäivästä alkaen, jos omavastuuajan ensimmäinen päivä on ajalla 1.1.-28.2.2022.
Muutos ei koske tilanteita, joissa omavastuuaika on alkanut jo joulukuussa tai aiemmin, vaikka osa omavastuuajasta ajoittuisikin tammi- tai helmikuulle. Vastaavasti omavastuuajalta voidaan maksaa työttömyysturva myös maalikuussa tai tämän jälkeen, kunhan ensimmäinen omavastuupäivä on ollut helmikuun aikana.
Jos etuuden saaja on osittain työssä, omavastuuaika kertyy vain työttömyys- tai lomautuspäiviltä.
Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa korjaa automaattisesti kaikki tammikuussa tehdyt päätökset ja maksaa takautuvasti ansiopäivärahan myös omavastuupäiviltä niille, joille ne kuuluvat.
Jos sinulla on kysyttävää työttömyysturvasta, palvelemme sinua numerossa 09 4246 1210 maanantaista torstaihin kello 8.30-15.30 ja perjantaisin kello 8.30-15. Voit myös lähettää meille viestin eAsioinnin kautta.